Kahdeksan vuotta sitten, kun julistin ryhtyväni kuvaamaan harakoita, korviini kantautui mutkan kautta tutun luontokuvaajan arvio, että nyt löi Timo kirveensä kiveen: olisi aloittanut helpommista, vaikka kotkista ja karhuista.

Jos joku sanoisi nyt saman, uskoisin ilman muuta, niin vaikeaksi harakoiden kuvaaminen on muuttunut siitä huolimatta, että niitä lehahtelee lähitienoilla entiseen tapaan. Mutta ehkä ne eivät olekaan enää omia alkuperäisiä harakoitani, vaan muualta tulleita eivätkä sen vuoksi tiedä, miten Ertsulla voi ja suorastaan tulee käyttäytyä.

Aamukahvia juodessani yksi kolmesta pihajäniksestäni oli vielä ruokintapaikalla. Yleensä ne laskevat parin kolmen metrin päähän, niin tämäkin, mutta sitten se päätti muuttaa pihaa, ei kuitenkaan portin kautta, vaan niin kuin koirien Agility-kilpailussa: hyppäsi ensiksi aidan päälle ja leiskautti siitä kauksi naapurin puolelle.

SIVULLE 100