”Sehän on jo hyvin, että olet lajin ja vieläpä sukupuolenkin määrittänyt oikein”, vastasi Pekan ja Marjaanan poika Heikki Jyväskylästä viestiini, jossa tiedustelin pihalla kuvaamani leppälinnun sukupuolta ja ikää. Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä, kymmenessä minuutissa.

”Kuvan lintua väittäisin nuoreksi, menossa on siis ensimmäinen kalenterivuosi. Naaman seudun suttuisuudesta voi päätellä, että postjuvenaalisulkasato on vielä käynnissä, ts. ulkonäkö tulee vielä jonkin verran lähiviikkoina muuttumaan: kurkku ja posket tummuvat, otsa vaalenee. Pesästä lähdettyään poikaset vaihtavat ruumiinhöyhenensä, mutta siipi- ja pyrstösulat eivät enää vaihdu”.

”Vanhat linnut ovat jo täysin sulkineita ja valmiita starttaamaan etelään. Vaikka vanha koiras ei olisikaan vielä juhlapuvussaan, kurkku ja posket olisivat tummemmat. Vanhan koiraan kyynärsulkia peittävät peitinhöyhenet ovat arvokkaan harmaareunaset, eivät tylsänruskeat kuten kuvassa”.

Kyllä kenttäornitologia on edennyt huimasti siitä, mitä se oli nuoruudessani 1960-luvulla. Se perusasia ei ole kuitenkaan muuttunut, että kevään tullen kaikki leppälintukoiraat ovat juhlapuvussaan, kupeet ja vatsa ruosteenruskeat, kurkku ja posket sysimustat, ja otsa puhtaan valkoinen. Kevätasu syntyy, kun sulkasadon jälkeinen höyhenpuku ”sopivasti” kuluu. 

SIVULLE 92