Käpytikkakoiras koputteli talvella ”käpypajassaan” kulmanaapurin puhelintolpassa, ja kevään tullessa se rämäytteli soidinrummutustaan tolpan peltisuojukseen. Juodessani aamukahvia ennen töihin lähtöä avoimen ikkunan ääressä tutusta suunnasta kuului aivan toisenlainen ääni, rummutus sekin, mutta melkein kuin siraus käpytikkaan verrattuna.
Rummuttaja oli pikkutikkakoiras, jota tolppa muutenkin kiinnosti.

Voi äijä riepu, ajattelin, täältä tuskin seuraa löydät, mutta taas olin väärässä niin kuin käpytikan suhteen Erätiellä asumisen alkuaikoina (päiväkirjan sivu 27). Ei nimittäin kulunut kuin hetki, kun tolpaan kapsahti myös naaras. Ensitapaaminen tai ei, pian ne lensivät peräkkäin koulun ja hautuumaan suuntaan ja elävät onnellisina yhdessä elämänsä loppuun asti tai ainakin tämän kesän.

SIVULLE 90