Makeita, sanoi jänis pihlajanmarjoista.

Jäniksen persous pihlajanmarjoille on tullut vuosien varrella tutuksi monista yhteyksistä. Hyvinä marjavuosina olen suojannut kotipihlajan alaoksat mansikkamaan rastasverkolla vuoden vaihteessa ilmestyvien tilhien ja taviokuurnien iloksi. Taviokuurna syö pihlajanmarjoista vain siemenet ja työntää turpealla kielellään mallon ja marjan kuoret ulos nokan sivuilta. Illan pimetessä tulee jänis ja napsii suuhunsa taviokuurnien pudottamat marjojen jäänteet.

Joskus puihin kertynyt lumi painaa pihlajan alaoksat marjoineen jäniksen ulottuville, ja vielä useammin jänis yltää pihlajanmarjoihin katuvarsille tai pihoihin kertyneiden lumivallien päältä.

Viime syksynä pihapihlajani oli täysin marjaton. Mutta eipä hätää: pakastimesta löytyi hirvenlihojen alta toissasyksyn pihlajanmarjasatoa jäniksen riemastukseksi ja omia kuvauspuuhiani varten.  

SIVULLE 86