Lihan jakoon on omat sääntönsä, mutta pää kuuluu ampujalle. Sen lahjoitan Tipsulle, pyynnissä mukana olleelle norjanharmaalle, leikattuani sitä ennen talteen kielen ja turvan. Olin nimittäin juuri lukenut muistin virkistykseksi Samuli Paulaharjun Vanhan Sompion, joten tiesin, että parasta ruokaa  on hirventurpa ja mateenmaksa.

Keittokirja ei tuntenut hirventurpaa, siispä soitto Meri-Matille Kuoskuun, Savukoskelle.

• Leikkaa irti yläturpa nenäkuorikon edestä, alahuulta ei syödä, porollahan se on päinvastoin. Yritä kaltata turpakarvat pois kuumalla vedellä.
• Entä jos kokeilisi sähköparranajokonetta?
• Ei ollut meillä, veli hyvä, sähkö- eikä muitakaan parranajokoneita hirvimetsällä, hongalla tai porokämpällä nukuttiin. Jos oltiin tulilla, turpaa ei alettu keittämään, on sen verran aikaa viepä homma.
• Leikillähän minä, ajattelin vaan, että miten mahtaa se kalttaaminen onnistua.
• No, helpoimmalla ehkä pääset, kun leikkaat jäätyneestä turvasta pintanahkan pois terävällä veitsellä. Sitten uuniin 3-4 tunniksi, suolaa mausteeksi, hyvä tulee.
• Enköhän näillä neuvoilla selviä.
• Entäs tiedätkö, miten luettelo jatkuu?
• En, Paulaharju mainitsi vain nuo kaksi.
• Näin se menee: maitovellin kuori ja Emman etupuoli. Niin tapasi sanoa Heikkilän Heikki Martilta, Emma oli sen vaimo
• Kiitos vielä neuvoista, ja hyvää syksyn jatkoa.
• Sitä samaa, Auf Wiedersehen.

Keitähän kutsuisi perjantaina illalliselle?

SIVULLE 82