Jostain se siihen tupsahti, vilisti kuin hiiri pihan poikki ja pysähtyi sitten syömään pihatattaren siemeniä portaiden edessä. Yllätyskö, ei suinkaan, työvoitto se oli.  Milloin kökötin varhaiset aamutunnit vintillä odottaen, että pohjansirkku lennähtäisi läheisen männyn alaoksille, milloin taas pimeässä piharakennuksen varastossa katse tiukasti kompostille suunnattuna, tai niin kuin nyt, kuistilla, avoimen ulko-oven eteen viritetyn naamioverkon takana.

Jakkarani vieressä oleva cd-soitin kaiutti työtoverini Vesa Nivalan minulle äänittämää rautiaisen, sinirinnan, punarinnan ja pohjansirkun kevätlaulua – rengastajien konsti houkutella pensaikkoihin laskeutuneet yömuuttajat verkkoihinsa. Innokkaimmin keväisen pontevaan konserttiin reagoivat punarinnat, jotka ehtivät paikalle jo lämmittelybändien aikana, siis ennen oman lajin esitysvuoroa, ja kevätlaulu tepsii myös pohjansirkkuun.

Pohjansirkut pesivät soiden reunametsissä lähes koko Suomessa, ja niiden tiksutusta olen kuullut Erätiellä keväin syksyin. Nyt pihalla poikenneella ilmeisellä koiraalla on kova urakka edessään, jos se aikoo talvehtimaan yhtä kauaksi kuin kuuluisa ruotsalainen lajikumppaninsa. Tämä sai renkaan nilkkaansa Uumajan lähellä syyskuussa 2001 ja kontrolloitiin reilut kolme vuotta myöhemmin Kiinassa 6 400 kilometrin päässä rengastuspaikastaan. Sitä ennen se oli todennäköisesti lentänyt muuttomatkoillaan Ruotsin ja Kiinan välillä noin  45 000 kilometriä.   

SIVULLE 80