Kissajänis aiheutti kuvaajan jänispassissa monta turhaa hälytystä. Aluksi kissajänikseen liittyvä juttu nauratti.

”Kohta saat pikkusiskoja ja -veljiä, joten sinun on aika lähteä maailmalle”, sanoi äitijänis poikaselleen. ”Sinä olet kelpo jänis ja pärjäät hyvin maailmalla”.

Ilmoitus ei tullut jäniksenpojalle yllätyksenä. ”Mutta äiti, sanopa sitä ennen yksi asia: olenko minä aivan tavallinen jänis, minusta kun tuntuu, että olen erilainen kuin muut?” ”No hyvä on, sinä olet oikeastaan kissajänis, isäsi on kissa. Mutta ei se mitään haittaa, sinä olet reipas poika ja pärjäät kyllä”.

”Isäkö kissa, miten se on mahdollista”, ihmetteli kissajänis. ”Mene nyt äläkä kysele, luonto vain on niin ihmeellinen”.

Kissajänis lähti matkaan ja törmäsi hetken päästä outoon otukseen. ”Minä olen kissajänis, kuka sinä olet?” ”Minä olen muurahaiskarhu”, vastasi uusi tuttavuus. ”Kyllä luonto on ihmeellinen”, ajatteli kissajänis, hyvästeli ja jatkoi matkaansa.

Seuraavaakaan vastaantulijaa kissajänis ei tuntenut. ”Minä olen kissajänis, kuka sinä olet”. ”Minä olen poliisikoira”, vastasi vastaantulija. ”Kyllä luonto on ihmeellinen”, ja kissajänis pomppi tiehensä.

Ei aikaakaan, kun se taas kohtasi oudon kulkijan. ”Kuka sinä olet”, kysyi kissajänis esiteltyään ensin itsensä. ”Minä olen everstiluutnantti”. ”Kyllä luonto on ihmeellinen”, ajatteli kissajänis eikä tuntenut itseään enää yhtään erilaiseksi kuin muut.

Vanha vitsi. Sotilasuran auettua myös naisille everstiluutnantteja voi olla jo olemassa. 

SIVULLE 76