Yläpuolellani kuistin räystäällä aamupalaa odottavat pulut ponkaisivat siivilleen niin että kattopelti rämähti ja hävisivät hetkessä kadunvarsikoivujen taakse Kanervatielle päin. Jotain tömähti kevyesti ikkunan ruutuun. Ennen kuin ehdin edes vilkaista seinustalle äänen suuntaan, tumma hahmo, josta välähti keltainen silmä, kiiti matalalla ohitseni pulujen perään. Kohta pulut palasivat, mutta jäivät kiertelemään korkealle Erätien ylle.

Tömähdyksen syy selvisi. Vannassa, jonka olin nostanut illalla kuistin rännin alle saadakseni Pekka Poudan lupaaman kauan odotetun sateen talteen, kellui viherpeippo, vatsallaan ja pyrstö levitettynä. Kanahaukan säikäyttämänä se oli törmännyt kuistin ikkunaan, suistunut pökerryksissään täyttyneeseen vannaan ja hukkunut sillä aikaa, kun yritin tähystellä haukan edesottamuksia. Kevyt tuulen vire kuljetti sitä kuin vihreää kaislavenettä vannan laidasta laitaan.

Korppi ronkkui vielä kauan Sammaltien kännykkämastossa, jossa en ole sitä koskaan aikaisemmin nähnyt.