Kun lopetan lukemisen, sammutan valot ja jään vielä hetkeksi istumaan sohvalle pimeään huoneeseen, hyllyssä olevien kirjojen henkilöt heräävät eloon, kuiskailevat, rupattelevat, selittävät ja kiistelevät. Ei aikaakaan, kun tulen vedetyksi mukaan pyhäinpäivän virittämään keskusteluun.

Viimeksi yritin selittää, että jumalaa on etsitty vääristä paikoista: ensin vanhoista kirjoituksista, sitten elektronien ennustamattomasta liikkeestä atomin kehällä niin kuin se olisi jumalan silmänisku: täälläpä minä, täälläpä minä, tai niin kuin nyt, ID:sta, älykkäästä suunnitelmasta evoluution ohjaajana. Kun sanoin, että kaikille jumalille löytyy erinomainen elinympäristö ihmisen korvien välistä, omasta luonnostamme, osa hyllyjen väestä menetti kerta kaikkiaan malttinsa. Nyt puhevälit ovat taas kunnossa, siispä tarkennan.

Ihmiselle myötäsyntyinen tapa hahmottaa yhteisön sisäisiä suhteita perustuu sosiaaliselle hierarkialle, kaikesta vastaan kapinoinnista huolimatta. Ihmisen paikka on muiden ihmisten välissä. Osa muista on itseni kanssa suunnilleen samalla tasolla, osa alempana, osa taas ylempänä, vähän tilanteesta riippuen. Sen hyväksyminen, että varsinkin yläpuolella oleva kannattaa ottaa huomioon sekä hyvässä että pahassa, voi olla suurta viisautta. Siitä teillä on omakohtaista kokemusta hyllyt pullollaan: kuinka moni teistä on päässyt päästään, ketkä on säästetty?

Hierarkian ylemmillä portailla on omat paikkansa mahtavilla hallitsijoilla sekä pienillä ja suurilla hitlereillä. Mutta portaat jatkuvat, ikään kuin varmuuden vuoksi, yhä korkeammalle, kunnes tullaan jumalten valtakuntaan, jonka asukkaat herättävät kannattajissaan vieläkin suurempaa pelonsekaista kunnioitusta. Ensiksi jumaliakin on useita ja niillä on oma hierarkiansa, mutta korkeimmalla huipulla vain yksi, joka sysii armotta alas sinne pyrkijät.

SIVULLE 59