Istuin illan keittiön ikkunan ääressä luppoartikkelia hioen. Kun kello tuli puoli yksitoista, totesin, että nyt saa riittää ja menin ulos portaille. Tuomet ja pihlajat tuoksuivat, kullerot kukkivat, ja hyönteispyynnissä kieppuvat naurulokit välähtelivät ilta-auringossa Niemelänkankaan koulun yllä. Kuului räpsähdys ja samassa tajusin telkän seisovan piharakennuksen savupiipun päällä. Hetken se kurkisteli mustiin hormeihin ja hyppäsi taas siivilleen.

Se oli 1-vuotias naaras, Yrjö Kokon monissa kirjoissaan kuvaama hakki. Hakit eivät muni, mutta livahtavat mielellään pönttöön hautomaan, kun oikea naaras käväisee muilla asioilla. Siitä ei liene varmuutta, ovatko hakit naaraan edelliskesän poikasia, vaikka pesänteossa ja poikasten ruokinnassa avustavat "helpperit", äidin ja isän pikku apulaiset, ovat lintumaailmassa suhteellisen yleinen ilmiö, kotoisina esimerkkeinä kuukkeli ja haarapääsky.

Mutta mitä se täältä etsi, Kemijoelle tulee matkaa melkein kilometri? Telkän poikasten kuoriuduttua hakeilta loppuu hautomisen hauskuus, mutta hautomakuume jää. Uuden munapesän toivossa ne käyvät varmastikin ensiksi läpi jokivarsien ja järvien pöntöt, mutta vesiperän vedettyään ulottavat etsintälentonsa yhä kauemmaksi vesistöistä. Kaikki mustat aukot kannattaa tarkastaa eikä ole aivan tavatonta, että telkkä pesii juuri savupiippuun. Se edellyttää kuitenkin, että joku käyttöä vaille jääneistä hormeista on muurattu umpeen piipun tyveltä. Muuten liian innokas pesäpaikan etsijä suistuu lopulta saunan pesään ja saa surkean lopun kiukaan rautahäkissä.

SIVULLE 54