Timo Helle: Picalogin päiväkirja sivu 52

Kuva: Timo Helle

Illalla kävin kaiman* kanssa heittämässä verkot Marjalampeen. Pohjoisilta latvavesiltä tulevan tulvauhkan vuoksi Kemijoen vesi pidetään kaupungin kohdalla alhaalla lisäämällä ohijuoksutusta Valajaskosken voimalapadolla. Sen vuoksi saimme kiskoa kanoottia satoja metrejä lietteessä, ennen kuin pääsimme lammen selvään veteen. Palatessa oli sen verran myöhä, että nauru- ja pikkulokkien metakka alkoi jo vaimeta, mutta laulurastas oli pääsemässä vauhtiin.

"Paa piippuun, paa piippuun, tuliko haukii, hauen tuppii, hauen tuppii", lauloi rastas kuusen latvassa. "Ei ole meidän perän rastas", kaima sanoi. "Meillä se neuvoo juhannuskesällä tammukan onkijaa: siinä, siinä, nakkaa jo, nakkaa jo, siirry, siirry". Tämä ei käske nakata.

Se oli haukirastas. Aamuilla saimme neljästä verkosta 21 haukea. Yhdessä asiassa rastas kuitenkin erehtyi: ei mitään hauen tuppia, suurimmat kolmikiloisia.

* kaima, Timo Yrjänheikki, on kotoisin Sallan Saijalta. Rastaan tammukkalaulun hän oli kuullut isältään, joka asui nuoruutensa Martin kylässä Savukoskella.

SIVULLE 53