Käpytikan keväällä koivun kylkeen tekemät reiät tunnetaan metsäeläintieteellisessä kirjallisuudessa riviviotuksen nimellä. "Muuan selitys, joka usein on kirjallisuudessa esitetty, on se, että tikat varsinkin keväällä nauttivat kuoren alla olevaa mahlaa. Tämä saattaakin olla uskottavaa, mutta ei vielä todistettua."

Näin kirjoitti Uunio Saalas 1949 ilmestyneessä teoksessaan Suomen metsähyönteiset sekä muut metsälle vahingolliset ja hyödylliset eläimet. Nykyisin asia lienee selvä, mutta jos jatketaan Uunio Saalaan tiukkaa linjaa, pitäisi kai kysyä, onko joku nähnyt tikan itse teossa?

Minä en, mutta sen kuitenkin tiedän, että tikan nokasta syntyy juuri tuollainen reikä. Olen tutkinut niitä satoja sanan mukaisesti kädestä pitäen. Se tapahtui Hailuodon lintuasemalla syksyn 1969 tikkavaelluksen aikana. Jokainen lintuverkosta päästelemäni ja rengastamani tikka onnistui mojauttamaan reiän tai pari sormiin tai käden selkämykseen. Kun reiästä nuolaisi veren pois, huomasi, että tikan nokka on kärjestään selvästi leveyttään korkeampi.

Erätien käpytikka tarkoitti mahlareiät varmastikin omaan käyttöönsä, mutta myös orava sai niistä suunsa makeaksi. Keksinnön tehtyään orava kipaisi koivuun tuon tuosta. Sitten meni pakkaselle monena yönä peräjälkeen, enää ei tipu eikä lirise. Kuva mahlaa litkivästä oravasta jäi saamatta, tikasta puhumattakaan.

SIVULLE 41