Sammutan keittiön valon, että näkisin tulijan paremmin. Se on metsäjänis, talvikarvassaan, Linnen Lepus timidus, arka jänis. Jos olisin filosofi, näkisin vielä oikeamman jäniksen. Se ei olisi pelkästään arka, vaan suorastaan vauhko, luntakin valkoisempi, käsittämättämän yksinkertainen, mutta sen käpälissä olisi tarvittaessa tulta ja tappuraa.

Mistä tulee ajatus täydellisemmästä, pysyvästä, yläpuolella olevasta? Platonilta tietysti, mutta niin ovat ajatelleet monet niistäkin, jotka ovat tunteneet Platonin vain nimeltä, hyvä jos niinkään. Heille ikuisuuden maailmaan kuuluvat jumalat ja uskonnot. Aihepiiri ei Platonia juuri kiinnostanut tai ehkä hän näki, että jumalat olivat liiaksi ihmisten kaltaisia eikä niille sen vuoksi löytynyt sijaa ideoiden maailmasta.

Sukupuuttojen aallot ovat pyyhkineet yli jumalten elinpiirien. Montako on enää voimissaan antropologien kuvaamista kymmenistä tuhansista. Vielä pari sukupolvea sitten juutalaisten Jahve istui pilven longalla täälläkin, pohjolan lumisten metsien yllä. Sitten tuli tuulen puuska, noin vain, ja lykkäsi pilven taivaan rannan taakse. Hätääntyneet pikku enkelit heittivät kynänsä ja siniset vihkonsa ja räpistelivät pilvensa perään kuin kanahaukan hajoittama puluparvi.

Erätien katuvalot sammuvat, tulee aivan pimeää. Tähdet kiiltelevät taivaalla kuin vesipisarat suuren luolan katossa. Niin, mistä se tulee? Jostain täältä, meistä.

SIVULLE 37