![]() |
|
Timo Helle: Picalogin päiväkirja sivu 34 |
![]() |
|
Pekka Pouta, meteorologi, keräsi toissa iltana kouraansa Pohjois-Atlantilta pilviryppään ja viskasi sen kohti Norjan rannikkoa. Pilvet läsähtivät kuin rätit päin tunturin seinää, paitsi se yksi, joka kimposi Kölin selänteeltä kuin hyppyrin nokalta, ja painoi, painoi pitkälle, yli Torniojoen, ja tuli tuiskuna alas vasta Rovaniemellä. Maa on taas valkoinen, jo toisen kerran tälle syksylle. Erätiellä ollaan hirvidieetillä. Kun harakat saavat yhtäkkiä päähänsä käydä tarkastamassa Väinämöisentiellä yhden koiran kupin, taljan kimppuun pyrähtävät lähipuista tali- sini- ja hömötiaiset. Itse istun keittiössä ja syön hirvikeittoa. Hirven pyytäjänä olen vs. susi, yksi monista suden viransijaisista.
Ilpo Kojola on nimittäin arvioinut, että hirvikannan pysyminen tasapainossa
ravintovarojen kanssa edellyttäisi Suomeen noin neljätuhatta sutta nykyisen
150 sijasta. Viikonvaihteessa pitäisi vielä lähteä pyyntiin, jäljetkin
näkyvät taas Kivalon kuusikoissa. Se on huikea, mutta töisevä vakanssi. |