|
Suomalaisessa kansanperinteessä harakan ilmestyminen pihaan
oli huono enne, ja harakka oli paikalla myös silloin, kun pahin oli
jo tapahtunut, lasten loruja myöten: harakka hautaa kaivaa.
Minulla on aivan muut mielessä. Eräiden Henkilöiden huomautukset suihkun
puuttumisesta käyvät yhä suorasukaisimmiksi. Enää niistä ei selviä myöntelemällä,
että puuttuu, puuttuu, kun en ole ehtinyt, sillä tänne muutosta on jo
neljä vuotta. Ja onhan suihkulla puolensa, sillä pihasaunan lämmittäminen
väliviikolla ei ole aivan pikku juttu.
Ensitöiksi viemäriputki on kaivettava esiin kuistin seinän vierestä.
Heinien juurten sitoman pintamullan alla ohitan ohuen hiilikerroksen.
Oliko siinä talon tehneiden rakennusmiesten kahvinkeittopaikka, kaskeamisen
tai metsäpalon merkit, vai olinko jo kuudentuhannen vuoden takaisilla
nuotiosijoilla Kolpeneen muinaisjärven rannalla. Tulee lämmin, vaikka
aamulla oli nollassa, ensin pusakka, sitten villapusero lentävät kuopan
laidalle. Puolitiessä lapio alkaa itsepintaisesti kirskahdella suuriin
kiviin, jotka eivät inahda sijoiltaan edes rautakangella.
Viikkoja tilauksessa ollut Pop Cat tulee kreivin aikaan. Kaksi tuntia,
ja kaivanto on auki, vaikka etsimmekin viemäriputkea ensiksi väärästä
kohdasta. "Tulipa melkoinen monttu", kaivurimies sanoo, "siihen mahtuisi
lokoisasti kaksikin Koljattia". Maksan, ja Pop Cat jyristelee kadun
varressa odottavaan kuorma-autoon.
SIVULLE 34
|