Varpusen laajalle levinneet kansanomaiset nimet, paskahottinen ja paskorottinen, synnyttävät mielikuvan, että varpuset ovat sottapyttyjä. Nimet ovat peräisin hevos-Suomesta varpusten kulta-ajalta, jolloin varpusparven talvipäivä kului hevosen läjien kimpussa; niistä löytyi ravinnoksi puoleksi sulaneita kauranjyviä. Hyöhenpukunsa siisteydestä ne olivat kuitenkin yhtä tarkkoja kuin nykyvarpuset.

Erätien varpuset ovat kyltymättömiä kylpijöitä, jotka heittävät talviturkin jo toukokuussa, kun pihan jäätikölle ilmestyvät ensimmäiset sulavesilammikot. Viime kesänä perustin varpusille ja leppälinnuille maauimalan upottamalla hiekkaan uunipellin ja täyttämällä sen vedellä. Mutta kun nyt en saanut uimalaa aikaiseksi, varpuset alkoivat kylpeä rypykuopissa kasvimaan päädyn pölisevän kuivassa mullassa. Vesi tai multa, kylpytekniikka on sama, aikuiset ja tämän kesän poikaset ovat yhtä innokkaita. Ilmeisesti myös lintukärpäset, -kirput ja väiveet, saavat kyytiä yhtä lailla.

Kun yksi alkaa ryöpsyttää kuopassaan multaa jaloillaan ja siivillään, muita liittyy mukaan, ja kohta kasvimaan pääty peittyy sakeaan pölypilveen, josta erottuu vain räpisteleviä varpusten hahmoja. Eikö niillä mene pölyä henkeen ja silmiin?

Yhtäkkiä sattumoisin lähellä ollut talitiainen päästää varoitusäänen, ja samassa silmänräpäyksessä rypijät pomppaavat kuopista siivilleen ja pölisevä parvi sukeltaa muutaman metrin päässä olevaan vadelmapensaaseen.

SIVULLE 32