Aamutuimaan pihassa käväisee erikseen kaksi harakkanaarasta, joista toisen pyrstö on lupaavasti rytyssä. Se siis hautoo. Pyrstö on vinksallaan jommalle kummalle puolelle sen mukaan miten se on ollut vääntyneenä pesämaljassa. Välillä pyrstö on kuin teerikoiraalla, kun osa sulista on taittunut oikealle osa vasemmalle. Jonain aamuna pyrstö on muuten vaan tuhannen sykkyrällä. Silloin naaras on hautonut pyrstö pystyssä ja pyrstösulat ovat taittuneet ja rispautuneet pesän risukattoa vasten.

Kirjosieppokoiras ei ole päässyt vielä alkua pitemmälle, vaikka on takonut säettään naapurin pöntön vaiheilla jo kaksi viikkoa lähes yötä päivää. Silloin kun olen havahtunut laskemaan, säe toistuu 3-5 sekunnin välein. Mutta mikään ei tunnu auttavan. Yötaivaan naaraskuormasta ei lohjennut tänäänkään mitään Erätielle. Toissa yönä tupsahti se yksi, jonka toisen pöntön koiras kuitenkin heti kaappasi. Nyt se hyväkäs on niin pörröllään, että hyvä kun pöntön reiästä mahtuu; ottaa muka hartioista kiinni, vaikka vielä kaksi päivää sitten meni sukkana sisään.

Se käy hörppäämässä vettä ja ottaa pikakylvyn. Sitten se taas laulaa, veren maku suussa ja itku kurkussa. Geeniruoska soi.

SIVULLE 29