Kolme vuotta Erätiellä tuli täyteen. Aloitan lyhyen yhteenvedon palaamalla viime vappuun.

Istuin iltapäivän alussa pihassa Ladan takapenkillä himmennettyjen ikkunoiden takana. Vappukävelyllä olevia ihmisiä kulki ohi. Ne jotka tietävät puuhani huomasivat, että kuskinpuoleinen etuikkuna oli veivattu auki ja siitä oli suora sihti kompostille. Välillä näin peruutuspeilistä outoja kulkijoita ja heidän hämmästyneitä ilmeitään. Mitä jos huutaisin: ei tässä mitään ihmeellistä, kuulun turbokapitalismin vastaisen rintamaan.

Pidin tietysti suuni. Jokainen näki, kuinka monella putkella ja johdolla olin siinä kiinni, kuinka pitkällä tilinauhalla, ja lopulta letkulla niin kuin muutkin.

Syyskuu on lopullaan. Tässä reflektoin enkä muuta voi kuin odottaa, että minulle maksetaan, vaikkapa vain armosta, korvaus rintamapalveluksestani. Se tulee maksuun, kun sukupuuttoon julistettu menneiden maailmoiden taianomainen lumous laskeutuu Erätien ylle.

SIVULLE 21