Timo Helle: Picalogin päiväkirja, sivu 12

Kuva: Timo Helle

Talvipäivän seisauksesta on tasan kuukausi. Aurinko paistaa jo puiden latvoihin, mutta ei vielä pihalle. Ulkona on pakkasta -31 °C, täällä kuistilla vähän vähemmän.

Kylmän paikan leiri on osa sisätyön tekijälle välttämätöntä valmennusohjelmaa, jolla valmistaudun perinteeksi muodostuneeseen kuhanpyyntiviikkoon Sääksmäellä. Sinnekin on luvassa kovaa pakkasta. Muun treenin olen joutunut korvaamaan kevyillä (mutta välttämättömillä) lumitöillä vanhan tenniskyynärpään alettua vihoitella syksyisessä hirvijahdissa.

Saa nähdä, riittääkö se. Johan sille nauraisivat Ritvalan harakatkin, jos puristusta ei riittäisi koko päiväksi ja Linkolan purevin tuura solahtaisi hyppysistäni Vanajanselän syvyyksiin. Ennen lähtöä pitää muistaa tarkistaa, ettei jätehuoltomaksu ole jäänyt maksamatta. Ei kai roskapönttö muuten tuolla tavalla pursuilisi.

SIVULLE 13

Aloitussivulle